fallback-image

Oikeusministeri

Etelä-Dakotan poliisi tutkii 55-vuotiaan miehen kuolemaan johtanutta yhteentörmäystä. Yhdysvaltain Etelä-Dakotan.

Suomen hallitus on parhaillaan valmistelemassa seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistusta. Viime vuosina paljon huomiota.

Oikeusministeri: Tässä maassa ei ole sijaa rasismille.

– Hallitus on käynnistänyt rasismin vastaisen ja hyvien väestösuhteiden toimintaohjelman valmistelun. Toimintaohjelmalla.

Opioidi Lääkkeet Tulosseuranta Formula 1 -osakilpailu on käynnissä Portimaon radalla Portugalissa. Kisa starttasi kello 15.10. Vaikeaksi tiedetystä. Haussa otetaan huomioon kaikki kentät
Seela Helsingin Kotijoukkue Tunnelukkosi Simply Be Elokuvallisista peleistään tunnettu Quantic Dream on tavannut saada peleistään ristiriitaisia arvioita. Siitä huolimatta. Kukapa voisi

Huhtikuussa pidettäviä kuntavaaleja uhkaavat korona ja hallituksen yritys toteuttaa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus,

Pohdittavana myös, että tulevaisuudessa tunnistautuminen tapahtuisi aina vahvan tunnistautumisen kautta, ei esimerkiksi.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on huolissaan vanginvartijoihin kohdistuneista väkivallanteoista. Hän kertoo.

Henriksson: Valmiuslain käyttöönotosta ei ole keskusteltu.

– Oikeusministeri Ann-Maja Henriksson ja ulkoministeri Pekka Haavisto ovat huolissaan Manner-Euroopan tautitilanteesta.

Julkisuudessa on ollut tänään jo aiemmin esillä, että hallitus pohtii huomisessa iltakoulussaan, voitaisiinko.

Oikeusministeri Henriksson seksuaali­rikos­lain uudistuksen saamasta tyrmäys­palautteesta: ”Otamme huomioon, puutteet.

Myös oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) kertoi Helsingin Sanomille, että mahdollisuus henkilötunnuksen nopeaan vaihtamiseen voisi olla yksi keino auttaa Vastaamon tietomurron uhreja.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) sanoo, että Euroopan neuvoston kidutuksen vastaisen komitean (CPT) huomioihin.

Toimittaja Kim Wallin murhasta tuomittu Peter Madsen uhkasi vankilan työntekijöitä pommivyötä muistuttavalla esineellä.

Eduskunta joutuu luultavasti puntaroimaan juurta jaksain, myöntyykö se tupakoinnin täyskieltoon suljetuissa vankiloissa.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r. ) sanoo, että Euroopan neuvoston kidutuksen vastaisen komitean (CPT) huomioihin.

Suomi keskeytti perjantaina luovutussopimuksensa Hongkongiin, ja Kiina kimpaantui heti. Suomi ei ole koskaan saanut.

Seksuaalirikoslainsäädäntöön ollaan tekemässä suuria uudistuksia, ja osa ehdotuksista on herättänyt kärkästäkin.

Hallitus keskustelee huomenna iltakoulussaan mahdollisuudesta, että tietomurron kohteeksi joutuneet henkilöt voisivat muuttaa.

Niin sanottua positiivista luottotietorekisteriä ei saada käyttöön enää tällä vaalikaudella. Oikeusministeri Anna-Maja.

admin

Related Posts

fallback-image

Energia 247

fallback-image

Nyblin

fallback-image

Sanomalehdet Suomessa

fallback-image

Päivi Korhonen